Tervetuloa kennel Lumikuun kotisivuille!


 

 

Tälle sivulle olen koonnut mielipiteitäni rottweilereista ja kasvattamisesta.

 

 

Rottweilerin rotumääritelmä sanoo, että rottweiler on seura-, palvelus- ja käyttökoira.  Omassa kasvatustyössäni haluan painottaa edellisen lauseen sanaa  ja. Rottweiler on seurakoira ja palveluskoira. Samasta koirasta tulee löytyä ominaisuudet, jotka mahdollistavat koiran elämisen Suomen oloissa perhekoirana kotona, mutta se sama koira tulee olla mahdollista ottaa mukaan myös tavoitteelliseen harrastamiseen. Tämä edellyttää paneutumista koiran luonteeseen. Kaikin puolin tasapainoisen luonteen etsiminen ei ole helppoa, mutta tavoittelemisen arvoista, ehdottomasti. Luonteen mukana käsi kädessä kulkee totta kai terveys. Luonteeltaan täydellisestä koirasta ei ole iloa, mikäli sen terveys ei riitä edes normaaliin koiran elämään puhumattakaan koiraurheilu harrastamisesta ja kovasta fyysisestä rasituksesta. Minulle on myös tärkeää säilyttää rottweilerin rodunomainen ulkomuoto.

 

Jokaisessa pentueessa pyrin lähemmäksi omasta mielestäni täydellistä rottweileria. Tarkoituksena olisikin, että pennut olisivat emäänsä parempia koiria. Perinnöllisyys on kuitenkin aina todennäköisyyksiä ja sattumaa.  Vaikka kasvattajana yritän aina parhaani mukaan ottaa tiedossa olevat sairaudet huomioon, ovat monet sairauksien periytymismekanismit vielä tuntemattomia. Myöskään luonneominaisuuksien periytyminen ei ole aina suoraviivaista. Tämän vuoksi toivon, että kasvattieni omistajat testauttaisivat  ja treenaisivat koiriaan aktiivisesti. Kaikki tieto on tärkeää tulevaisuutta suunniteltaessa sekä minun kannaltani kasvattajana, että totta kai myös koko rodun kannalta.

 

Kasvattajan peruskurssin olen suorittanut 2007 ja jatkokurssin 2008. Kennelnimi on myönnetty 2007. Lisäksi olen suorittanut Palveluskoiraliiton koulutusohjaajakurssin 1-osan. Olen myös allekirjoittanut Kennelliiton kasvattajasitoumuksen. Tarkoituksenani on osallistua mahdollisimman monipuolisesti erilaisille koirien jalostusta ja koulutusta käsitteleville kursseille ja tällä tavoin päivittää ja lisätä tietouttani näistä asioista. Perinnöllisyys- ja geenitutkimuksesta minulla on jo pitkä kokemus, olenhan koulutukseltani FT (Neurotieteet) ja työskentelen tutkijatohtorina yliopistolla.

 

Ensimmäinen Lumikuun rottweilerpentue syntyi toukokuussa 2011 sijoitusnartulleni Epelle (Manouman Mc Garmiva).

 

Koiran virkaa meillä tällä hetkellä toimittaa chessi Myytti (BH Batzi’s Furrari Silver). Sijoituksessa on lisäksi rottweilerkasvattini Seri (MH Lumikuun Serina).

 

-Noora-

 

 

Ronja